Käsinuket kertovat - Työpajat
Käsinuket kertovat lasten tarinoita vuonna 2009 järjestetyissä työpajoissa eri puolilla Suomea. Suomen ulkoministeriön hanketuella toteutetut työpajat tarjoavat perheille mahdollisuuden tutustua käsinukkeaskarteluun ja afrikkalaisten lasten tarinoihin maksutta erilaisten yleisötapahtumien yhteydessä.
Työpajatoiminta sopii kaikenikäisille lapsille vanhempineen. Käsinukkeaskartelu on helppoa ja mukavaa puuhaa, jota lapset voivat vanhempien avustuksella jatkaa myös kotiloissa. Askartelussa hyödynnetään kotien kierrätysvaatteita, vanhoja villasukkia, lapasia, sukkahousun lahkeita ja paidan hihoja.
Jokainen työpajaan osallistuva perhe saa mukaansa maksuttoman Käsinuket kertovat lasten tarinoita Afrikasta –kirjasen, jonka tarinoihin vanhemmat voivat tutustua lastensa kanssa rauhassa kotioloissa. Kirjan ohjeiden avulla voi kotiin pystyttää myös oman nukketeatterin, jonka avulla tarinat saadaan elämään lasten omien näytelmien kautta. Tarinat myös tarjoavat luontevan pohjan keskusteluille kehitysmaista ja eri kulttuurien eroista ja yhtäläisyyksistä.
Näillä sivuilla näet työpajahankkeen satoa; lasten askartelemia kissoja, koiria, jäniksiä, aaseja, leijonia ja krokotiileja eri tapahtumista.























