Ulkoasiainministeriön tukemat hankkeet
^ Takaisin UM tukihankkeiden etusivulle
Nametilin opettajaopisto 2008-2011
Nampulan läänissä sijaitseva Nametilin opisto on yhdestoista opettajaopisto, jonka UFF:n sisarjärjestö ADPP Mosambik perustaa yhteistyössä Mosambikin opetusministeriön kanssa. ADPP:n ja Mosambikin opetusministeriön välisen sopimuksen mukaan ADPP perustaa vähitellen yhteensä 12 opistoa eri puolille maata.
Mosambikissa opettajaksi opiskelu kestää vuoden, jotta maahan saadaan nopeasti lisää opettajia erityisesti maaseudun kouluihin. ADPP:n opettajaopistoista valmistuu peruskoulunopettajia nimen omaan syrjäisille maaseutualueille. UFF ja ADPP ovat saaneet tukea opettajaopiston perustamiseen Suomen ulkoasiainministeriöltä vuosille 2008-2011.
Nametilin opistossa rakennustyöt etenevät hyvää vauhtia. Oppilasasuntolaan mahtuu nyt jo 120 opiskelijaa, ja viimeisen asuntolan valmistuttua asumistiloja on kaikkiaan 180 opiskelijalle. Myös luokkahuoneista ja opettajien asumistiloista suurin osa on valmiita. Opiston käyttöön on hankittu tarvittavien huonekalujen lisäksi 3 moottoripyörää ja 35 polkupyörää.
Tänä vuonna Nametilissa on iloittu erityisesti siitä, että opisto on saanut toimivan internetyhteyden ja että opiskelijat ovat päässeet harjoittelemaan tietokoneen käyttöä itseopiskelujaksoissa ja erilaisten tehtävien tekemisessä.
Ensimmäisenä opetusvuotena 2009 Nametilin opettajaopistosta valmistui kaikkiaan 64 opiskelijaa, joista 30 oli naisia. Vuodeksi 2010 opistoon pyrki opiskelemaan 322 hakijaa, joista valittiin 122: 64 naista ja 58 miestä. Teoriaopintojen ohella käytännön harjoittelu on tärkeä osa opettajankoulutusta, ja opiskelijat ovatkin jo päässeet harjoittelemaan opettajan työtä kolmessa lähellä opistoa sijaitsevassa peruskoulussa. Opetusharjoittelunsa lisäksi opiskelijat ovat järjestäneet siivoustalkoita alueen kouluissa yleisen viihtyvyyden ja hygienian parantamiseksi. Harjoittelukoulujen opettajien kanssa on myös pidetty yhteisiä keskustelutilaisuuksia mm. nykyaikaisista opetusmenetelmistä.
Opiskelijat saavat opintojensa ohella tietoa ja kokemusta myös ravintokasvien viljelystä; opisto saa samalla omavaraisesti ruokaa ja myös myyntituloja, minkä lisäksi opiskelijat voivat myöhemmin työssään kannustaa kyläyhteisöjä ruokaturvan ja toimeentulon parantamisessa. Tänä vuonna opistolla on kasvatettu ennätysmäärä papuja ja maapähkinöitä, 10-20 kg viikossa kumpaakin. Opistolla on myös vuohia.
Opettajaopisto toimii läheisessä yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa ja on onnistunut luomaan hyvät suhteet myös alueen kyläyhteisöihin. Opisto on mm. saanut vastuulleen erilaisten kulttuuritapahtumien ja kansallisten juhlapäivien järjestelyjä. Esimerkiksi kansainvälisenä naistenpäivänä opiskelijat järjestivät paikalliselle yhteisölle teatteriesityksen teemasta naisten aseman parantaminen. Kaikkiaan opettajaopiston järjestämät toiminnot ovat tavoittaneet tänä vuonna jo noin 9.000 ihmistä.
Nampulan lääni ja sen koulutustilanne
Nampula on Mosambikin tiheimmin asuttu lääni. 83 prosenttia alueen asukkaista asuu maaseudulla ja hankkii toimeentulonsa maanviljelyllä. Kuivimpina vuosina ruokaturva on heikoilla, koska sadon epäonnistuminen on yleistä. Suuri osa maatalouden perusrakenteesta tuhoutui sisällissodan aikana ja maaseudun ihmisten on hankala päästä käsiksi markkinoihin, joka turvaisi heidän sadolleen kohtuullisen hinnan. 73 % Nampulan väestöstä tulee toimeen alle köyhyysrajan. Monet alueen asukkaista kärsivät aliravitsemuksesta, koulutuksen puutteesta, terveyden huollon puutteesta ja HIV / aidsin aiheuttamista ongelmista.
Koulua käyviä naisia on Nampulassa vähän. Vain 31 % naisista suorittaa peruskoulun loppuun. Tämä rajoittaa naisten itsenäisyyttä ja heikentää heidän asemaansa yhteisössä. Naisten asema Nampulan provinssissa on huono, johtuen siitä, että naisia kannustetaan jäämään kotiin huolehtimaan ruokahuollosta. Miehen ollessa perheen pää, joka hankkii elannon perheeseen, naisen tekemisiä kontrolloidaan tehokkaammin.
Yleisesti ottaen Nampulan läänissä on enemmän nuoria (0-19 -vuotiaita) kuin muita ikäluokkia. Tämä tarkoittaa, että palveluista, työpaikoista ja toisen asteen opiskelupaikoista on alueella pula. Monilla nuorilla ei ole työpaikkaa peruskoulun päättymisen jälkeen ja he työskentelevät pelloilla turvatakseen perheen elannon. Vain 4 % väestöstä muodostaa keski-ikäisten ikäryhmän (40-49 %). Tämä heijastuu koko maan odotettavissa olevaan elinikään.
Terveyteen liittyvillä ongelmilla, perheen huonolla toimeentulolla, sukupuoliroolijaottelulla sekä heikolla paikallisella hallinnolla on negatiivinen vaikutus koulutuksen tuloksiin ja ne jopa estävät monen lapsen osallistumista kouluun. Paras tapa ongelmien ratkaisemiseksi onnistuneesti on osallistaa paikallinen väestö toimintaan. Tiedon ja esimerkkien puutteen vuoksi parannusten toteuttaminen paikallisessa yhteisössä on hidasta verrattuna olemassa oleviin tarpeisiin. Kouluttamalla opettajia kohtaamaan yhteisön tarpeet tullaan näin suurelta osin turvaamaan koulutuksen laatu.
Nampulan provinssissa vain 45 prosentilla opettajista on opettajakoulutus. Koululaisia on yhtä opettajaa kohti luokassa noin 63. Jotta opetus olisi laadukasta ja tuloksellista pitäisi tilanteen parantua huomattavasti.

