Valistus
Valistus osana UFF:n koko avustustoimintaa
UFF:n tukemien avustuskohteiden ohjelmaan kuuluu merkittävänä osana hiv-epidemian vastainen taistelu. Suurin osa tästä työstä on ennaltaehkäisevää toimintaa: valistusta, neuvontaa, testaukseen ohjaamista, ennakkoasenteisiin vaikuttamista ja tiedottamista turvallisemmasta seksuaalikäyttäytymisestä. Ennaltaehkäisevän työn kohderyhmänä ovat niin projektien henkilökunta kuin projektista hyötyjät (useimmiten opiskelijat, koululaiset, lapset ja perheet) sekä muut projektien kanssa yhteistyötä tekevät tahot.
Projektin toiminta-alueella valistusta annetaan yhteisön kaikille jäsenille, erityisesti kuitenkin kyläyhteisöjen johtajille, uskonnollisille johtajille ja parantajille tai kätilöille. Näiden henkilöiden toiminta on yhteistyössä näkyvä esimerkki. Valistusmuotoja ovat luennot, info- ja keskustelutilaisuudet sekä valistus teatterin keinoin.
Opettajaopistojen ollessa kyseessä hiv/aids-valistuksen piiriin kuuluvat lähialueen peruskoulut opettajineen ja koululaisineen. Projekteilla opiskelevat nuoret ovat perustaneet hiv/aids-kerhoja, joissa keskustellaan seksuaalikäyttäytymisestä, neuvonta- ja terveyspalveluista, syrjivän käyttäytymisen ja kohtelun välttämisestä. Näihin kerhoihin voivat osallistua opettajaopiskelijat itse ja myös muiden koulujen opiskelijat ja alueen nuoret.
Ennaltaehkäisevää työtä tehdään aina paikallisten terveysviranomaisten kanssa, kansallisen aids-tukikeskuksen tai muiden hiv/aids-työtä tekevien järjestöjen kanssa. Yhteistyöhön kuuluu seminaarien ja koulutustilaisuuksien järjestäminen erilaisille kohderyhmille. Erillisistä hiv/aids-valistushankkeista UFF tukee Mosambikissa ja Sambiassa HOPE aids-tukikeskuksia.
Avustuskohteissa annetaan myös hygienia-valistusta, pyritään vähentämään malariaa, valistetaan puhtaan veden käytöstä ja siten vähennetään kolera-tartuntojen määrää. Hankkeilla kehitetään myös ympäristöystävällisempiä maanviljelystekniikoita ja ruoanlaittomenetelmiä.
UFF:n tukemissa kouluhankkeissa on jo käytössä komposti, polttopuuta säästävät liedet sekä viljelysmaan kulotuskielto ja sen sijaan peltojen maaperää hedelmöittävien ja suojelevien menetelmien käyttö.
Koulujen opiskelijoille opetetaan myös siisteyden ja hygienian tärkeydestä. Heidän opintoihinsa kuuluukin auttaa koulun ympäristön ja lähikylän siisteyden ja hygieniatason ylläpitämisessä. Opiskelijat vievät tietotaitonsa myös omaan kotikyläänsä ja näin valistavat läheisiään.
Hankkeiden tarkoituksena on parantaa perheiden tietoisuutta ja muuttaa toimintatapoja. Valistustyö voi olla ensiarvoisen tärkeää yksilön selviämisen kannalta.
Informatiivinen sarjakuva
Sarjakuvan avulla voidaan valistaa myös lukutaidottomia eri sairauksista, hygieniasta, lasten- ja naistenoikeuksista ja alkoholin vaaroista. Arkojakin aiheita kuten hiv/aidsia voidaan käsitellä jopa humoristiseen sävyyn. Sarjakuvan avulla tavallisten ihmisten ääni ja huolet yhteisönsä ongelmista tulevat kuuluvaksi. Sarjakuvaa on helppo lukea ja lähestyä. Pienellä välineistöllä – paperilla, kynil-lä, viivoittimella ja kopiokoneella – saadaan aikaan tehokas ja vaivattomasti levitettävä vaikuttamismuoto.
Hankkeessa koulutetaan aktiivisia ihmisiä, jotka voivat hyödyntää sarjakuvamenetel-mää tulevissa ammateissaan sekä oman yhteisönsä parissa. Koulutettavat ovat opettajaopiskelijoita, opettajia, sosiaali- ja terveystyöntekijöitä ja yhteisön kanssa vapaaehtoistyötä tekeviä ihmisiä. Kaikki osallistujat ovat sellaisessa asemassa, että he voivat käyttää sarjakuvaa sosiaalisen muutoksen kuvaamiseen, tiedottamiseen ja ihmisten valistamiseen.
Valistavia sarjakuvia ripustetaan esille julkisille paikoille, kuten toreille, kouluihin, katujen varsille ja sairaaloihin. Yleensäkin sellaisiin paikkoihin, missä ihmisiä liikkuu paljon. Erityisesti nuoret ovat kiinnostuneet lukemaan sarjakuvien sanomaa ja ikäihmisetkin ymmärtävät piirretyn kuvan välittämän sanoman.
Sarjakuvamenetelmä otettiin ilolla vastaan UFF:n kohteissa ja nyt informatiivista sarjakuvaa tuotetaan innokkaasti eri puolilla Mosambikia. Jokainen piirtäjä valitsee aiheen ja tarinan itse. Paikallinen piirtäjä onkin paras asiantuntija oman yhteisönsä ongelmien osalta. He osaavat myös muotoilla viestin niin että toiset paikalliset sitä parhaiten ymmärtävät.

