Yhteisökehitys
Lasten ja perheiden elinolosuhteiden parantamiseen tähtäävien kehitysohjelmien ylläpito on nyt tärkeämpää kuin koskaan ennen. UFF tukee yhteisöjen erillisiä yhteisökehittämishankkeita ja opettajaopistojen yhteydessä tapahtuvaa yhteisökehitystyötä.
Yhteisökehittämishankkeilla pyritään kamppailemaan köyhyyttä vastaan alueilla, joissa on huonot elinolosuhteet. Parantamalla ihmisten terveyttä ja hyvinvointia yhteisöllä on paremmat edellytykset toimeentulonsa turvaamiseksi. Yhteisönkehittämistyötä ovat mm. aikuisten lukutaitokurssit, ompelukurssit, maanviljelykurssit ja HIV / aids –työ sekä Lastenapuohjelmat.
UFF ja suomalaiset kuukausilahjoittajat tukevat Nacalan lastenapuhanketta Mosambikissa. Humana People to Peoplen jäsenjärjestöt työskentelevät 25 lastenapuohjelmassa yhteensä 12 maassa. Lastenapu on aina olennainen osa yhteisön arkea. Sekä vanhemmat että yhteisön muut asukkaat osallistuvat ohjelman toimintaan. He etsivät ja kehittävät ratkaisuja, jotka parantavat lasten ja samalla koko yhteisön elinoloja. Lastenapuohjelmien lähestymistapa on kokonaisvaltainen. Ohjelmat kattavat kaikki elämänalueet ja vahvistavat siten koko yhteisöä.

